Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Amsterdam, kiva ja eloisa kaupunki

Lähdin Amsterdamiin hetken mielijohteesta talvella 2009. Muistaakseni löysin halvat lennot, jotka olikin sitten ostettava. Reissu ajoittui tarkalleen ottaen ajankohtaan 4-7.2.2009. Matkan tarkoitus pitkän viikonlopun suoma pako arjesta ja siihen matka auttoikin loistavasti. 

Ensin näytti siltä, että reissaan Amsterdamiin yksin. Olin jo varannut lennot, mutta ystäväni päätti lähteä myöhemmin mukaan, joka oli tietysti mukava juttu. Lento Suomesta Amsterdamiin kestää n. 2 tuntia. Lentokentältä kannattaa ottaa juna keskustaan. Juna maksaa n. 3-4 euroa / suunta ja kestää n. 20 minuuttia. 

Ajankohta: Talvi ei ole välttämättä se paras ajankohta matkustaa Amsterdamiin. Kohteessa ei ollut helmikuussa yhtään lunta, mutta matkamme ajalle osui sateita. Toisaalta matkaoppaissa sanotaan, että Amsterdam on mukava kohde mihin tahansa aikaan vuodesta ja kesä- ja kevätsesongin ulkopuolella on rauhallisempaa ja edullisempaa. Minusta pitkä viikonloppu oli sopivan pituinen aika reissulle. 

Hotellit: Valitsimme hotellimme Hotel De Gerstekorrellin keskeisen sijainnin ja hinnan perusteella.  Varaus tehtiin Hotels.com kautta ja kaikki sujui moitteettomasti. Hotelli itsessään on vaatimaton ja kahden tähden mukaan luokiteltu, muistaakseni suomalaisomisteinen hotelli. Sijainti oli todella hyvä ja hinta edullinen näin hyvän sijainnin omaavalla hotellille. Ylipäätään suosittelen majoittumaan keskustan alueelle eli lähelle rautatieasemaa ja Dam-aukiota. Kaikkialle pääsee siitä kävellen. 

Näkemistä Amsterdamissa: Anne Frankin talo on mielenkiintoinen ja koskettava historiallinen paikka, jossa kannattaa käydä. Remrantin taloa voi myös ihastella ulkoapäin sekä Van Goghin maalauksia voi ihmetellä hänelle omistetussa museossa. Amsterdamissa on ylipäätään paljon museoita, joihin voi tutustua tarkemmin täällä

Yleistä: Kaupungissa on mukava ja rento tunnelma vaikkapa kahviloissa ja terasseilla istuskeluun sekä herkuista nauttimiseen. Myös shoppailumahdollisuudet ovat hyvät.

Kannattaako lähteä? Ehdottomasti kyllä, hyvä ajankohta voisi olla myöhempi kevät tai kesä

Mikä teidän mielestä on parasta Amsterdamissa?










Rembrantin talo








Anne Frankin alkuperäinen päiväkirja 
kaupungin yövalaistusta









Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu