Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

perjantai 11. tammikuuta 2013

Shoppailu Dubaissa

Dubaista löytyy suuret valikoimat eri merkkien liikkeitä aina luksusmerkeistä perusmerkkeihin. Luin ennen matkaamme, että eurooppalaiset merkit ovat Dubaissa kalliimpia kuin muualla ja sieltä ei kannattaisi ostaa mitään. En ihan allekirjoita tätä väitettä. Tosin meidän matkamme heti alussa alkoivat joululoman alennukset eli ajankohta oli siinä mielessä ostosten kannalta onnistunut. Myös useissa luksusliikkeissä kuten Mulberryllä ja Burberryllä alkoi ale 23.12. Monet liikkeistä aloittivat joulualennuksensa samaan tapaan kuin Euroopassa ja Pohjoismaissa. Löysin alesta todella hyvät lämpimät ja pörröiset talvikengät (Dubaista siis saa ihan mukavasti talvivaatteitakin) ja vauvan vaatteita tarttui myös mukaan tosi tosi edullisesti. Muut ostokseni eivät sitten valitettavasti alessa olleet, mutta ne olivat pitkään pohdittuja laukkuhankintoja. :)

Mikäli haluaa lähteä nimenomaan shoppailemaan, on Dubaissa tammikuun alussa shopping festival tapahtuma. Silloin kaikissa liikkeissä on todella isot alet. Myös kesällä taitaa olla kesäalet samaan tapaan kuin täälläkin.

Me kävimme kahdessa isossa ostoskeskuksessa Dubai Mallissa ja Mall of the Emiratesissa sekä parissa pienemmässä, Burjuman ja Marina Mall ostoskeskuksissa. Isoille ostoskeskuksille kannattaa varata aikaa enemmän kuin yksi päivä tai ottaa sitten heti infosta pohjakartta ja merkitä siihen ne liikkeet, joissa haluaa vierailla. Muuten noissa isoissa ostareissa tuskastuu tai olisin ainakin itse tuskastunut. Kauppoja ja muuta nähtävää on valtavasti. Marina mallista ja Burjumanista minulla ei ole kuvia, mutta ne ovat enemmän ns. normaaleja ostareita, jotka kiertää läpi muutamassa tunnissa ilman se suurempaa tuskastumista.

Jos paikalliset kankaat, mausteet ym. kiinnostavat on oikea paikka Deira ja soukit. Persialaisia mattoja saa kuulemma Dubaista edullisesti. Samoin kulta- ja timanttiostoksia voi tehdä Suomea edullisemmin. Kirjoitan tästä aiheesta vielä erillisen postauksen.

Alla kuvia ja vähän enemmän tietoa Dubai Mallista ja Mall of the Emiratesista, joiden molempien vieressä yövyimme. 


Dubai Mall


Dubai Mall taitaa olla maailman suurin ostoskeskus ja sieltä löytyy tietojen mukaan 1200 erillistä myymälää. En epäile tätä hetkeäkään. Kerroksia on kolme ja pinta-alaa valtavasti. Lisäksi löytyy akvaario ja luistinrata, elokuvateatteri ja jotain viihdekeskuksia sekä sisäänkäynti Burj Khalifa torniin. Ostoskeskus on ihan järkevästi organisoitu erilaisiin alueisiin. Tarkoitan tällä sitä, että lasten- ja äitiysvaatteet ovat yhdessä paikassa, kengät toisessa, luksusmerkit omalla alueellaan ym. Alussa alueella suunnistaminen vaati kaikesta huolimatta karttaa. 











Mall of the Emirates

Tämä iso ostoskeskus tuntui alkuun sokkeloiselta, mutta opin suunnistamaan siellä. Ostoskeskus on huomattavasti pienempi kuin Dubai mall, mutta sisältää monia samoja liikkeitä. Mall of the Emiratesin erikoisuus on sisällä sijaitseva laskettelukeskus. Laskettelukeskus näytti näin suomalaisittain aika pieneltä, mutta on varmasti hauska kokemus laskea sisätiloissa. 




Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

11. tammikuuta 2013 klo 21.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia hyvistä Dubai-vinkeistä! Ne onkin ajankohtaisia nyt, kun oma matkani koittaa aivan pian. Shoppailuun liittyen haluaisinkin kysyä, että onko näin DSF:n aikaan myös merkkiliikkeissä alennukset? Esim. Michael Kors, Christian Louboutin...

 
12. tammikuuta 2013 klo 0.06 , Blogger SuviV kirjoitti...

Kiva, jos vinkeistä on sinulle hyötyä. Valitettavasti en ole itse päässyt käymään Dubaissa shopping festivalin aikaan eli en osaa sanoa onko kaikilla liikkeillä alennuksia. Useimmilla varmasti on, myös Korsilla ja Louboutinilla. Tietyt klassikot ovat silti tuskin koskaan alessa eli oma veikkaukseni on, että kalliimmilla merkeillä alessa voi tehdä löytöjä, muttei klassisista kengistä tai laukuista. Itsekin kuulisin mielelläni näistä alennusmyynneistä enemmän. Jos joku tietää tarkemmin Dubai shopping festivalista, niin kertokaa ihmeessä täällä kommenttikentässä!

P.S Dubaipostauksia on vielä muutamia tulossa, mukavaa reissua!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu