Haiti vuonna 1999
Haiti oli vuonna 1999 maailman kolmanneksi köyhin maa. Silloin sinne pääsi käymään ostamalla suomalaisen matkanjärjestäjän kahden päivän retken Dominikaanisesta tasavallasta. Minä ja isä olimme sen verran seikkailuhenkisiä, että lähdimme matkaan siskon ja äidin jäädessä hotellille Dominikaaniseen tasavaltaan. Haitissa oli vuonna 1999 oppaan mukaan kolme sairaalaa, joissa oli mahdollista leikata potilaita ja tiet olivat hiekkateitä. Autoja ei paljon näkynyt, mutta matkanteko oli siitä huolimatta todella hidasta. Haiti on jäänyt mieleeni todella silmiä avaavana kokemuksena. Miten erilaista elämä onkaan eri puolilla maailmaa.
Retkellä kuljettiin paikallisten parissa, käytiin torilla ja kuultiin faktoja maasta. Muistan, että torilla myytiin lähinnä vanhoja vaatteita ja vanhoja autojen rekisterikilpiä. Meitä valkoihoisia tuijotettiin ja tunsin oloni epämukavaksi. Haitin yksi epävirallinen uskonto on edelleen voodoo ja kävimme myös järjestetyssä voodoonäytöksessä. Se oli mielenkiintoinen, mutta länsimaalaisittain myös epämiellyttävä elämys. Näytökseen kuului mm. elävän kanan kaulan katkaisu puremalla, tanssiminen, tanssijoiden itsensä tulella valelu ja "transsi" sekä voodoonukkejen polttaminen. Muistelen, että tämä kanan uhraaminen aiheutti valituksia matkan järjestäjälle ja järkytti monia osallisujia, myös minua.
Matkan aikana meille kerrottiin myös mm. "elävistä kuolleista" eli Haitin zombeista. Oppaan mukaan ihmisiä saatettiin huumata kuolemaanjohtamattomilla aineilla, jotka aiheuttavat horrostilan, haudata ja "herättää kuolleista" kostona jostain. Aine vaikuttaa epäsuotuisasti aivoihin ja huumatut eivät koskaan palaudu ennalleen. Heidän katseensa jää tuijottavaksi, puhekyky heikoksi ja liikkuminen kömpelöksi. Nämä zombit viettävät loppuelämänsä esim. ilmaisena työvoimana peltotöissä. Paikalliset eivät kuitenkaan pelkää heitä, vaan zombien koskemisen uskotaan tuovan onnea. Zombieksi muuttaminen on kielletty laissa ja on enemmän vanhaa perua, mutta sitä tapahtui vielä ainakin vuonna 1999.
Wikipedia osasi kertoa, että Haiti on myös edelleen yksi maailman köyhimmistä valtioista ja oli vuonna 2006 maailman korruptoitunein valtio. Köyhyys oli silmiinpistävää. Näimme esimerkiksi rajalla haitilaisia, jotka kuljettivat kottikärryillä jääpaloja Dominikaanisen tasavallan puolelta Haitiin saadakseen puhdasta vettä. Opas kehottikin vettä ostaessa tarkistamaan tarkoin pullon sinetin, ettei kyseessä ole käytetty pullo. Suurella osalla haitilaisista ei ole varaa puhtaaseen veteen ja he juovat likaisesta joesta. Sairauksia on paljon. Sellainen erikoinen juttu jäi myös mieleeni, että rajalla desinfioitiin tarkoin auton renkaat, auton jatkaessa Dominikaaniseen tasavaltaan Haitin puolelta. Rajalla meidän turistibussilla oli jotain vaikeuksia päästä maasta pois ja aikataulu viivästyi sen vuoksi. Opas joutui maksamaan rajalla palkkion, että asiat lopulta etenivät. Osa taisi jo pelästyä, että jäämme Haitiin ja meidät ryöstetään. Illalla ja pimeän aikaan rajalla olisi voinut olla levotonta.

Nykyään Haitiin ei taida olla ihan niin helppo päästä retkelle kuin aikaisemmin ja sinne lähtemistä kannattaakin harkita tarkoin. Ulkoasiainministeriön heinäkuisen tiedotteen mukaan maassa on levottomuuksia. Myös koleraa ja Denguekuumetta esiintyy. Ihan kuin tämä ei olisi riittävästi, iski luonnonmullistus 2010 ja olosuhteet ovat siitäkin johtuen edelleen vaikeat. Karibianristeilyjen alukset pysähtyvät Haitissa, mutta pysähdyspaikkana on varmasti juuri edellä mainituista syistä aidattu hiekkaranta. Risteilyltä maahan tulevat eivät siis ole missään kosketuksessa paikallisten kanssa. Meidätkin majoitettiin matkamme aikana yhden yön ajaksi Folke Westin tasokkaaseen hotelliin.
Haiti on jäänyt pysyvästi mieleeni. Alla muutamia kuva-arkiston kuvia matkalta.
Haiti on jäänyt pysyvästi mieleeni. Alla muutamia kuva-arkiston kuvia matkalta.
muistaakseni turistiryhmämme vain kulki paikallisen torin läpi ja meidän käskettiin pysyä visusti kasassa |
valkoisten ihmisten lauma herätti kieltämättä huomiota |
suurin osa näkemästämme asutuksesta oli savimajoja ja hökkeleitä |
jo tällöin turistit majoitettiin yhden yön ajaksi siistiin ja länsimaiseen hotelliin. Kontrasti haitilaisten elämään oli valtava |
voodoonäytöksen alku; tässä vaiheessa emme vielä tienneet miten kanan käy |
ja eihän siinä sitten hyvin käynyt.. |
voodoonäytöksessä tanssijat valelivat itseään tulessa ja myös soihduilla |
Tunnisteet: Haiti
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu