Vanhoja matkakuvia Dominikaanisesta tasavallasta
Vanhoja muistikortteja selatessani törmäsin vanhoihin matkakuviin Haitista, Dominikaanisesta tasavallasta, Intiasta, Australiasta, Uudesta-Seelannista, Fidziltä ja Yhdysvalloista.
Kävin Haitissa ja Dominikaanisessa tasavallassa 1999 vanhempieni ja siskoni kanssa ollessani melkein täysi-ikäinen. Pääkohde oli Dominikaaninen tasavalta ja Haitissa kävin isäni kanssa kahden päivän retkellä. Kyseessä oli lomamatka perheen kesken. Muistan, että jo tällöin Dominikaanisessa tasavallassa oli all inclusive hotelleja, mutta me olimme valinneet hieman vaatimattomamman hotellin ilman ylimääräisiä palveluja. Matka oli matkanjärjestäjän räätälöimä ja moni muu turisti oli valinnut kalliin all inclusive matkan ja pysyi koko lomansa hotellialueella näkemättä ollenkaan paikallista elämää.
Oli niin tai näin, niin me näimme kyllä paikallista elämää. Haiti oli tällöin maailman kolmanneksi köyhin maa. Veikkaan, että ainakin Dominikaaninen tasavalta on ehtinyt jo muuttua viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana vai näyttääkö kohteessa yhä samalta (vrt. vuoden 1999 kuvat)? Alla on siis muutamia vanhoja kuvia Dominikaanisesta tasavallasta. Myöhemmin kuvia ja juttua Haitista.
Tunnisteet: Dominikaaninen tasavalta, Haiti
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu