Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

tiistai 12. marraskuuta 2013

Kanarialle tammikuussa

Mauritiuksen matkan jälkeen päätettiin, että talven matkakohde on mahdollisimman lähellä. Minulla ei ollut tällä kertaa mitään kiirettä varailla matkaa, mutta Tommilla oli. Oikeastaan olin asennoitunut vähän siten, että katsotaan rauhassa mitä tarjouksia tulee vastaan. Toisin kuitenkin kävi.

Tommin pienestä painostuksesta johtuen varasimme jo jokin aika sitten talvimatkan Kanarialle, Gran Canariaan. Miellän Kanarian saaret edelleen suomalaisten turistien kansoittamana bilepaikkana, vaikka meidän reissu Los Gigantekseen pari vuotta sitten oli todella onnistunut ja tykkäsin kohteesta hurjasti. Kuitenkin nähtyäni kuvat Tommin valitsemasta hotellista ja kuultuani järkipuhetta hinnasta laitoimme varaukset kuntoon. Saamme kaksi huippukivaa hotellia kymmenen päivän ajaksi ja toiseen hotelliin myös puolihoidon sekä auton vuokran koko loman ajaksi edullisemmin kuin aikaisemmin miettimäni Dubain loman viikoksi ilman aamiaisia tai muitakaan ruokia. 

Sään suhteen olin ja olen edelleen hiukan epäluuloinen. Rakastan lämpöä ja Kanarialla on tammikuussa vain n. 20-22 astetta. En halua palella lomalla. Tommi kuitenkin muistaa aina mainostaa, että tuo on erinomainen ulkoilusää ja vauvan kanssa parempi vaihtoehto kuin kuuma ja helteinen sää. Lämpötila taitaa vastata kutakuinkin Suomen kesää. Asetin kuitenkin yhden ehdottoman vaatimuksen Kanarian lomalle. Hotelleistamme tulee löytyä lämmitetyt uima-altaat. Olen huomannut, että muuten kynnys mennä uimaan kasvaa itselläni liian suureksi. Pystyn uimaan kylmissä altaissa vain jos sää on todella lämmin tai kuuma. Olinkos tosiaan Suomesta kotoisin kun en kestä ollenkaan kylmää? ;)

Ensimmäinen hotellimme Lopesan Villa del Conde Resort & Thalasso Hotel sijaitsee Meloneraksessa, rauhallisessa paikassa. Sieltä löytyy täyden palvelun kylpyläpalvelut, sisäuima-allas ja ulkouima-allas ja myös lapsille oma allas. Lähellä hotellia sijaitsee ranta sekä kuvan dyynit. Hotelli on saanut erinomaisia arvioita käyttäjiltä, joten odottelen kohdetta mielenkiinnolla. Erityisesti höyrysauna on aika kiva juttu viileämmällä säällä.

Lopesan Villa del Conde Resort & Thalasso Hotel
Lopesan Villa del Conde Resort & Thalasso Hotel
Meloneras
Meloneras
Tommi halusi viettää loppuloman vilkkaammassa paikassa,  Las Palmasissa. Sieltä on valittu hotelli Santa Catalina, joka ei yllä käyttäjäarvioissa ihan ensimmäisen hotellin tasolle, mutta vaikuttaa kuitenkin erinomaiselta. Myös Santa Catalinasta löytyy kylpyläpalvelut ja sisäuima-allas.


Santa Catalina
Lomalle on tarkoitus lähteä tammikuun lopussa. Sitä ennen suunnitteilla on vielä mahdollisesti yhden yön miniloma Tallinnassa tai jossain täällä Suomessa.

Kuvat: Pinterest täältätäältä ja täältä


Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu