Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

maanantai 7. lokakuuta 2013

Trou Aux Biches hotelli Mauritiuksella

Trou Aux Biches - Mauritius

Trou Aux Biches on ehkä paras hotelli, jossa olen koskaan ollut. Huoneet ja puitteet ovat tyylikkäät ja kauniit ja henkilökunta todella ystävällistä. He onnistuvat pienellä huomioimisella tekemään palvelusta henkilökohtaista ja tekivät työtään hymyillen ja hyvällä asenteella. Lisäksi hotellialue on todella kaunis ja vehreä. Alueella on iso uima-allas, saaren parhaaksi kehuttu 2 km pitkä uimaranta ja lukuisia pienempiä lämpimiä uima-altaita lähellä hotellihuoneita. Lämmin uima-allas oli siitä kiva juttu, että uskaltauduimme viemään myös vauvan pienelle uinnille muutamia kertoja.




näkymä hotellin pihasta
Iso allasalue


Hotellin ilmaisiin palveluihin kuuluvat erilaiset moottoriurheilut kuten vesihiihto. Lisäksi löytyy tennistä, rantalentopalloa, ohjattuja tunteja, kolme modernia salia, pöytätennistä, maastopyöriä, kajakkeja, lasipohjaveneajeluja ja muita samoja urheilumahdollisuuksia kuin Shandranissa. Lisämaksusta onnistuu myös sukeltaminen ja purjehdus. Golfkenttää Trou Aux Bichesissä ei ole. Shandranin tapaan Trou Aux Bichesissä on kuitenkin lastenklubi sekä mahdollisuus lisämaksusta yksityisiin lastenhoitopalveluihin. Hotellista löytyy myös tasokas Clarinsin Spa, jota voin lämpimästi suositella. Hoidon tilatessaan saa viettää aikaa hoitolan rentouttavissa maisemissa joko käytännössä yksin altaalla löhöillen tai höyrysaunassa tai tavallisessa saunassa saunoen. Puitteet kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Lisäksi hoidon jälkeen tarjoillaan kylmiä tai lämpimiä juomia veloituksetta. Ihastuin heidän tarjoamaansa mausteiseen teehen.

tenniskentät loistivat useana päivänä tyhjyyttään
Myös salilla oli väljää. Hotellissa oli erilliset huoneet painoille ja lämmittelylaitteille
Hotellin huoneet on remontoitu lähivuosina. Meillä oli tällä kertaa perushuoneesta astetta parempi "Tropical suite". Tropical suite eroaa perushuoneesta siten, että huoneeseen kuuluu kaunis ulkosuihku.  Suihkuun pääsee kylpyhuoneen kautta avaamalla lasioven. Suihku on todella viehättävä, mutta huoneluokan päivitys ei siis eroa muilta osin perushuoneesta. Meidän huoneeseen kuului myös pieni pihaterassi, josta oli näkymä puutarhan suuntaan. Tykkäsin huoneestamme todella paljon. Se oli kaunis ja toimiva ja ennen kaikkea tilava. Kaikki huoneet on rakennettu siten, että ne tuntuvat melkein omilta pieniltä asunnoilta ja sitä kalliimman hintaluokan yksityiset villat uima-altaineen ovatkin. Hotelli on kuin pieni kylä rannan tuntumassa. Asuimme huoneessa nro 309 ja se oli lähellä kaikkea.

osa makuuhuoneesta


osa kylppäristä ja upea ulkosuihku
loput kylppäristä, taustalla näkyy myös WC
Näkymä meidän pihaterassilta. Pusikon takaa löytyi lämmin uima-allas

Meidän huoneemme lähistöllä sijainnut lämmin pikkuallas
Hotelli myy "half board plus" paketteja, jolloin majoituksen hintaan kuuluu joko rajaton buffetillallinen tai kolmen ruokalajin illallinen viidessä eri ravintolassa. Vaihtoehtoina olivat intialainen, thai, italialainen sekä pari kansainvälistä ravintolaa ja rantaravintola. Me saimme häämatkaetuna myös ilmaiset lounaat, joihin kuului alkuruoka ja pääruoka tai valinnan mukaan pääruoka ja jälkiruoka.  Listalta löytyi mm. mozzarellasalaattia ja erilaisia salaatteja, sushia, leipiä, pizzaa, hampurilaisia, kalaa, creme bruleeta, tiramisua yms. Yleensä lounaat eivät kuulu reissun hintaan. Hotellin ravintolat itsessään ovat paikalliseen hintatasoon nähden hintavia. Pääruoka maksaa lounaalla n. 500-600 MUR eli nykykurssilla n. 10-15 euroa ja vesi 100 MUR, n. 2 euroa. Se tekee hinnaksi n. neljä kertaa enemmän kuin kaupassa tai paikallisissa ravintoloissa. Osa ruuista oli kuitenkin erinomaisen hyvätasoisia ja etenkin jälkiruuat veivät kielen mennessään.

Ihanaahan tämä mässäily ja herkuttelu on, mutta myös petollista. Keräsin kymmenen päivän aikana kolmen ekstrakilon verran, joista eroon pääseminen tulee luultavasti viemään ikuisuuden. Jos joku pystyy näissä paikoissa syömään jotenkin järkevästi koko ajan, niin onnittelen lämpimästi ;)

ainoa matkan aikana ottamani kuva on thairavintolan maistelumenuun alkupalasta
kaikki tämä ruoka kuului osaksi maistelumenua..




Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu