Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

lauantai 1. syyskuuta 2012

Helsingin kaupunginosat - luonnonläheinen Lauttasaari

Lauttasaari on merellinen kaupunginosa Länsi-Helsingissä, n. 5 km:n päässä keskustasta.  Saari jakaantuu vanhempiin ja uudempiin asuinalueisiin. Etenkin saaren eteläkärkeä (Vattuniemi) rakennetaan vauhdilla. Uusi taloja nousee alueelle joka vuosi ja vanhoja tehdasrakennuksia puretaan. Saaren vahvuus on ollut luonnonläheisyys ja onneksi meren rannoilla on rakentamisesta huolimatta säilytetty luonto ja kaikille avoimet lenkkipolut. 

Lauttasaari on itselleni tärkeä paikka, sillä olen asunut siellä useita vuosia. Alue on ehdottomasti parhaimmillaan kesällä, mutta luonto ja lenkkipolut palvelevat ympäri vuoden. Lauttasaaresta löytyy muutama hiekkaranta (isompi ja pienempiä), kivoja kallioita ja ennen kaikkea hyvät lenkkimahdollisuudet. Koko saaren pääsee kiertämään ympäri merellisisssä ja luonnonläheisissä maisemissa. Pituutta saaren ympäri on n. 10 km. Omat vakioreitit kulkevat usein n. 5 km:n matkoja.

Lenkillä näkee yleensä erilaisia vesilintuja kuten joutsenia, sorsia ja valkoposkihanhia, mutta välillä myös muita itselleni tuntemattomia lintuja. Moni on nähnyt Lauttasaaressa myös ketun aamun tai illan hämärtyessä. Usein tuulisella ilmalla voi seurailla myös erilaisia veneitä ja purjelautailijoita.

Helsingin ulkopuoleltakin tulevan kannattaa poiketa saarella, jos viipyy pääkaupunkiseudulla pidempään. Lounasaikaan suosittelen käymään Pianissimo nimisessä lounaspaikassa (Vattuniemenkatu 23) ja illalliselle suuntaamme monesti Casa Mareen tai Blue Peteriin. Moni ei välttämättä tiedä, että Lauttasaaresta löytyy myös erilaisia myymälöitä. Vattuniemessä on paljon veneiltytarvikkeita myyviä liikkeitä, mutta niistä löytyy usein myös tyylikkäitä sporttivaatteita. Lähistöllä on myös muutamia muita vaatteita myyviä liikkeitä. Venetarvikemyymälät voivat näyttää ulkopuolelta pieniltä, mutta kannattaa poiketa sisällä. Saatat yllättyä liikkeiden kokoa. Ainakin seuraavista liikkeistä kannattaa käydä vene- ja purjehdustarvikkeiden ohella katsastamassa vaatepuolta:

ProSailor, Veneentekijäntie 14
Captain's Shop, Veneentekijäntie 11
Navy Blue Shop, Veneentekijäntie 7
Maritim, Veneentekijäntie 1

Lisäksi Lauttasaaresta löytyvät seuraavat outletit ja usein ystävämyyntejä:
Halti outlet, Vattuniemenkatu 23
IC Companys Factory Shop, Veneentekijäntie 8
Pelle P Shop, Veneentekijäntie 14

Alla olevat kuvat on otettu tänään tuulisella ja syksyisellä säällä saaren eteläkärjen tuntumasta, Vattuniemestä. Mitä mieltä te olette Lauttasaaresta? Tuleeko saarella käytyä kauempaakin lenkkeilemässä, syömässä tai ostoksilla? Ovatko mainitsemani liikkeet tuttuja? Entä onko teillä muita hyviä vinkkejä Lauttasaareen liittyen?

ProSailor myy mm. Henry Lloydia

IC Companystä löytyy InWearia, Martiniqueta, Part Twon vaatteita, Cottonfieldiä ja Jackpotia

Merelliset maisemat tuntuvat välillä rauhottavilta

On kiva pysähtyä ihastelemaan purjeveneitä


Välillä rannassa on todella rauhallista



Lauttasaaressa näkee aina sorsia ja muita vesilintuja









Mitä vesilintuja nämä ovat?
Lauttasaari run osui juuri tälle päivälle

Uusia taloja rannan tuntumassa

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu