Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

maanantai 6. elokuuta 2012

Rentouttava päivä Långvikissa

Ostin keväällä Citydealin kautta lahjakortin kylpylä- ja kongressihotelli Långvikiin 134 euron hintaan. Useampi ystäväni oli kehunut paikkaa ja halusin käydä myös itse testaamassa hotellin palveluita. Diili oikeutti majoitukseen merinäköalahuoneessa, kylpylä- ja saunaosaston käyttöön sekä suola- tai kidehoitoon kahdelle. Kaiken kaikkiaan kuvaus kuulosti oikein hyvältä ja alue rauhalliselta ja mukavalta.

Ensi kosketukseni hotelliin ei kuitenkaan ollut hyvä. Huomasin, että heinäkuussa kaikki kylpylän erikoissaunat ja suihkut olivat remontissa ja poissa käytöstä, joten varasin majoituksemme elokuun ensimmäiselle viikonlopulle. Katsoin hotellin tietoja vielä ennen lähtöämme ja huomasin, että remontti oli  venynyt ja edelleen käynnissä elokuussa. Otin yhteyttä hotelliin ja kysyin mahdollisuutta siirtää viikonloppua tai mahdollista kompensaatiota käyntimme ajalle remontista johtuen. Olin myös heidän sivuiltaan huomannut, että vastaavaa majoituspakettia (ilman suolahuonetta) oli heidän omilla sivuilla myyty 99 euron hintaan kesällä eli diilimme ei ollut edes erityisen edullinen. Hotelli kuitenkin totesi, että viikonloppua ei voi enää siirtää, koska CityDeal ei ole enää silloin voimassa ja jos haluamme kompensaatiota, niin meidän tulee ottaa yhteys CityDealiin. Laitoin sähköpostin CityDealiin ja lähdimme matkaan.

Hotellilla kaikki toimi mukavasti. Saavuimme hiukan etuajassa, mutta huone oli valmiina ja pääsimme heti kirjautumaan. Olin luullut jostain syystä, että huoneemme olisi seaside suite eli sviitti. Kyse oli kuitenkin mitä ilmeisemmin omasta väärinymmärryksestä, sillä meillä oli perushuone merinäköalalla ja en löytänyt varauspapereistakaan mainintaa sviitistä.

Huoneet:
Perushuone merinäköalalla oli viihtyisä ja tasokas. Huoneessa on tv, minibaari, kylpytakki sekä hiustenkuivain. Sänky oli mukava, kuulemma Unikulman sänky.  Verrattuna moneen muuhun hotelliin olin huoneeseen todella tyytyväinen. Kylpyhuone oli myös siisti, mutta hotelli ei tarjonnut asukkaille shampoota ja hoitoainetta, kuten useat tasokkaammat hotellit tarjoavat. Suihkugeelin ja shampoon yhdistelmä löytyi seinustalta. Huoneesta oli mahdollisuus ottaa käyttöön kylpytossut hintaan 3 euroa / pari.


Kylpyläalue:
Minusta kyseessä ei ole varsinainen kylpylä, mutta fasiliteetit tarjoavat mahdollisuuden mukavaan rentoutumiseen. Naisille ja miehille on erilliset suomalaiset saunat pukuhuonetilan yhteydessä. Pukuhuonetilasta löytyy lokeroita ja pyyhkeitä.

Pukuhuoneesta ulos tultaessa löytyy tavallinen uima-allas ja vesijuoksuvöitä. Uima-altaan vesi on kylmää, mutta siihen tottuu nopeasti. Erillisessä huoneessa on kylmävesiallas, pari poreallasta sekä kahluuallas, jossa on kylmä- ja lämminvesi. Lisäksi alueella on erikoissaunoja (höyrysauna ja infrapunasauna) sekä erikoissuihkuja. Näitä emme kuitenkaan päässeet testaamaan remontin takia.

Allasalueen yhteydessä on ulkoterassi, jossa oli nyt kesäaikaan lepotuoleja. Makailimmekin hetken auringossa. Terassille ei tuullut ja auringossa oli mukavan lämmintä. Kylpylän yhteydessä on myös pieni kuntosali, mutta sitä emme käyneet testaamassa.

Kylpylähoidot:
Me valitsimme diiliin kuuluvaksi hoidoksi suolahuoneen, jonka sanotaan tekevän hyvää hengitykselle ja sopivan erityisesti astmasta tai ihottumasta kärsiville.

Suolahuone oli mielenkiintoinen kokemus. Astuimme sisään suolalla vuorattuun pieneen huoneeseen ja asettauduimme istumaan mukaville rantatuoleille. Hoitoon tuli samaan aikaan kaksi muuta tuntematonta hotellivierasta. Huoneessa soi rentouttava musiikki. Hoitaja sulki ovet ja siellä sitten istuttiin, hengiteltiin ja rentouduttiin 30 minuutin ajan. Toki aikaisemminkin olisi saanut lähteä, mutta aika meni yllättävän nopeasti. Paras osio oli kuitenkin rentoutusalue, johon siirryttiin hoidon jälkeen. Rentoutusalueella oli tarjolla mehua ja teetä ja pääsimme loikoilemaan lämmitetyille lepotuoleille merinäköalalla. Se jos mikä oli erityisen ihanaa ja varsinkin talvella voisi olla erityisen miellyttävää katsoa lämpimällä tuolilla rentoutuessaan lumista ulkomaisemaa.

Ruoka
Pidin erittäin paljon hotellin ruuista. Söimme ravintolassa illallisen, johon valitsin alkuruuaksi kanttarellikeiton, pääruuaksi paahdettua häränfilettä ja jälkiruuaksi suklaafondantin. Kaikki annokset olivat erinomaisen hyviä ja raaka-aineet vaikuttivat laadukkailta. Hotelli mainostaa hyödyntävänsä lähivesien ja tilojen kalaa ja lihaa. Ruuat ovat kuitenkin melko hinnakkaita ja ruokavaihtoehdot suppeita. Esimerkiksi lounasaikaan voi olla vaikea löytää edullisempia vaihtoehtoja, ellei halua syödä pelkkiä ranskalaisia.


Aamiainen oli mielestäni erittäin hyvä. Valikoimissa on leipiä, leikkeleitä, puuroa, jogurttia, kakkupala, juustoja, pekonia ja munakasta. Valikoima ei ole erityisen laaja, mutta laadukas.

Yleiset tilat
Sisustus oli mielestäni kauniisti toteutettu etenkin aulassa. Siihen on tuotu hieman ylellisyyden tuntua. Yleisesti ottaen hotelli on siisti. Kylpylän hoitohuoneiden läheisyydessä olevissa WC-tiloissa soi rentouttava musiikki.


Ulkoalue
Hotellin alueella on n. 1 km:n mittainen luontopolku, tennis- ja beach volley kentät ja kesällä kelluva sauna. En osaa sanoa, että olisiko kelluvaa saunaa saanut käyttää, vai onko se käytössä vain lisämaksusta.


Muut vieraat
Vierailumme aikana hotellissa oli melko rauhallista. Etenkin pienellä kylpyläalueella oli mukavaa, kun porukkaa oli vähän. Muut vieraat olivat enimmäkseen aikuisia pariskuntia.

Kommentit
Kaiken kaikkiaan käyntimme oli miellyttävä ja voisin mennä uudestaankin. Saunojen remontti harmittaa hiukan, mutta ei loppujen lopuksi vaikuttanut mukavassa kokonaisuudessa niin paljon.


Kuvanottohetkellä peitot eivät ole enää ihan ojennuksessa





kanttarellikeitto

paahdettu häränfile

suklaafondant vei kielen mennessään





Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu