Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

maanantai 10. syyskuuta 2012

Ulkoilua Helsingissä - Arabianranta, Vanhankaupunginkoski ja Viikki

Arabianranta, Vanhankaupunginkoski ja Viikki eivät ole itselleni alueina kovin tuttuja. Päätimme kuitenkin käydä viikonloppuna kävelemässä kyseisillä alueilla sään ollessa aurinkoinen. Olen käynyt viimeksi Arabianrannassa ja Vanhankaupunginkoskella muutamia vuosia sitten, kun alueita vielä rakennettiin. Nyt   paikanpäällä näytti jo valmiimmalta. 

Arabianranta
Jätimme auton Arabinrantaan. Arabianrantaan pääsee kätevästi keskustasta mm. ratikalla. Ratikkaa kannattaa harkita, sillä omalle autolle oli haastava löytää ainakin sunnuntaina aamulla tyhjää parkkia. Alueella on ilmaisia kiekkopaikkoja kahdelle ja viidelle tunnille ja pienen kiertelyn jälkeen onnistuimme saamaan kahden tunnin paikan. Parkki olisi voinut olla helpompi löytää kauppakeskuksen yhteydestä, mutta halusimme jättää auton lähemmäs Vanhankaupunginkoskea. 

Alueella on paljon uusia taloja, mutta hyvin tiiviisti rakennettuna. Alueen luonne on omaan silmään tehdasmainen. Muutama mielenkiintoinen ratkaisu kuitenkin löytyi, kuten asuinrakennuksien yhteyteen sijoitettu taide sekä kaupunkiviljelypalsta. Mielestäni taide ei ollut kuitenkaan kovin helposti löydettävissä. Ehkä sitä oli enemmän sisäpihoilla? Omiin silmiin osui ainoastaan hauska metallinen pallo erään talon ulkoseinässä.

Kun Arabianrannassa käy, niin samalla kannattaa harkita tehtaanmyymälöissä poikkeamista. Arabiakeskuksessa (Hämeenkatu 135) on Arabian / Iittalan suuri tehtaanmyymälä, Pentik ja muita design ja sisustustarvikkeita. Minusta Arabianrannan alue on kuitenkin parhaimmillaan rannan tuntumassa. Otimme rannasta suunnan kohti Vanhankaupunginkoskea. 

Vanhankaupunginkoski
Vanhankaupunginkosken alueelle on myös rakennettu tiiviisti uusia taloja. Minusta alueen kivointa aluetta on koskenranta, jossa näkee usein kalastajia. Alueelta alkaa myös useita luontopolkuja ja reittejä. Me kävelimme lyhyen parin kilometrin lenkin, joka johti lintutornille. Lisäksi kävelimme Vanhankaupunginkoskelta Viikkiin Helsingin yliopiston opetus- ja tutkimustilalle.

Viikki
Viikki on ainoita alueita Helsingissä, joissa näkee maaseututyylistä elämää ja ympäristöä. Kävelimme Hakalanniemessä. Reitti kulkee peltojen poikki Gardeniaan ja yliopiston tilalle. Pellot olivat täynnä    valkoposkihanhia ja sorsia. Alueella laiduntaa myös lehmiä ja yliopiston tilalla sikoja. Viikistä ehdimme nähdä ainoastaan tämän peltoalueen, joka tuntui pieneltä maalaiskylältä. Asuinalueella emme käyneet. 

Kaiken kaikkiaan alueet olivat mukavia ulkoilun kannalta.  Reitillä oli paljon perheitä ja koirien ulkoiluttajia. Onko joku teistä kävellyt Vanhankaupunginkoskelta Herttoniemeen?

Kuva Arabianrannan puolelta
Kuva Arabianrannan puolelta
Vanhankaupunginkoski 
kalastajia Vanhankaupunginkosken rannalla
Viikissä näkee lehmiä
Hakalanniemi oli täynnä lintuja





Näkymiä Vanhankaupunginkosken lintutornista
Näkymiä Vanhankaupunginkosken lintutornista

Näkymiä Vanhankaupunginkosken lintutornista

Tunnisteet: , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu