Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

torstai 11. lokakuuta 2012

Syysterveisiä

Hei! Olen kärsinyt viime viikkoina ajan ja inspiraation puutteesta. Pahoittelen blogihiljaisuutta. Nyt on kuitenkin lähiaikoina luvassa taas useampia reissuja ja niistä on myös tarkoitus raportoida. Lähden viikonloppuna vihdoin jo loppukesästä varaamallemme Tallinnan matkalle. Kuun lopussa on vuorossa työmatka Tanskaan. Marraskuun lopussa lähden työn puolesta Yhdysvaltoihin Orlandoon ja sitten jouluksi lomamatkalle Dubaihin. Loppuvuodesta on siis useampia reissuja tiedossa ja niitä voisi varmaan jo vähän suunnitella myös. 

Dubai on itselleni ihan uusi kohde, mutta muut kohteet ovat ennestään tuttuja. Tanskassa kävin reilu vuosi sitten ja Orlandossa olen käynyt kahdesti lapsena. Niistä Orlandon reissuista en tosin muista paljoa, joten on kiva lähteä käymään taas paikan päällä. Sinänsä harmi, että ehdin olla Orlandossa vain viitisen päivää ja lennot ovat pitkät. Kiva kuitenkin, kun matkakohteet ovat keskenään hyvin erilaisia. 

Palaan asiaan viimeistään viikonlopun jälkeen, kun on raportoitavaa Tallinnasta ellen sitten innostu suunnittelemaan tulevia matkojani jo ennen sitä. Mukavaa loppuviikkoa!


Dubai (http://weheartit.com)
Kööpenhamina (http://weheartit.com)
Disneyland, Orlando (http://weheartit.com)
Tallinna (http://weheartit.com)





Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu