Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Työmatkalle Tanskaan - suunnitelmia

Olen lähdössä kuun lopussa työmatkalle Tanskaan. Olen käynyt kerran aikaisemmin Tanskassa reilu vuosi sitten. Tällöin kyseessä oli myös työmatka ja kohteena Kööpenhamina. Edllinen matka osui sateiseen ajankohtaan keväälle ja silloin ehdin jonkin verran kierrellä Kööpenhaminassa ja myös shoppailla. Sateesta huolimatta Kööpenhaminasta jäi mukava vaikutelma.

Tämä matka osuu lokakuun loppuun eli hyvin mahdollista, että matkalla sataa jälleen. Tällä kertaa suuntaan Kööpenhaminan ulkopuolelle, Vedbaekiin. Ymmärtääkseni matkaa Kööpenhaminasta on n. 20 minuuttia eli sen kauemmaksi ei tarvitse mennä ja Vedbaekiin pääsee suoraan lentokentältä junalla n. 40 minuutissa.

Matka on siinä mielessä pikainen, että lennän Norwegianin aamulennolla, (lento lähtee jo klo 7 eli aikainen herätys tiedossa), otan suunnan kohti Vedbaekia ja menen siellä suoraan töihin. Päivä menee töiden parissa ja illalla menemme kollegoiden ja kansainvälisen tiimimme kanssa illalliselle ja istumaan iltaa. Hotelli on työpaikan varaama First Hotel Marina Vedbaekissa, joka vaikutti siistiltä ja mukavalta.

First Hotel Marina sijaitsee Vedbaekin sataman vieressä ja hotellilta on näköala Juutinrauman salmelle. Hotellissa on vieraiden käyttöön varattu kuntosali, sauna ja poreallas. Sitä en vielä ehtinyt selvittää, että ovatko sauna ja poreallas myös maksutta käytössä. Hotellissa on pelihuone pöytätennikselle ja biljardille ja ilmainen Wi-Fi. Vedbaekin asema sijaitsee n. 400 metrin päässä. Olettaisin siis liikkumisen olevan melko helppoa Kööpenhaminan suuntaan.

Seuraava päivä alkaa normaalisti töiden parissa, mutta pääsen lopettelemaan varmaan jo neljältä tai aikaisemminkin. Sen jälkeen minulla onkin vapaata aikaa iltaan saakka, sillä Norwegianin lento kotiin lähtee vasta puoli yhdeksän maissa illalla. Hyviä ideoita iltapäivän viettämiseksi otetaan vastaan. Alustavasti olen ajatellut suunnata Kööpenhaminaan ja kierrellä keskustassa siihen saakka, että on aika siirtyä lentokentälle. Muistelen, että Kööpenhaminan kentällä oli mielenkiintoisia liikkeitä eli eiköhän aika kulu myös siellä mukavasti.

Onko teillä hyviä vinkkejä Kööpenhaminan keskustaan?

kuva: http://weheartit.com

Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu