Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kesämatkalle Viroon

Suomessa säät hellivät, ihanaa. Taidamme olla kuitenkin miehen kanssa hiukan levottomia, sillä molempien tekee taas mieli päästä reissuun. Tommi jää kesälomalle juhannuksena ja olemme suunnitelleet pientä matkustelua Suomessa (tästä postauksia tulossa myöhemmin), mutta sen lisäksi kiinnostaisi käydä omalla autolla lyhyellä reissulla Virossa. Nyt pitäisi löytää vielä mukavan hintainen matkapaketti tai räätälöidä itse Viron matka heinäkuun alkuun. Euroopan kohteet kiinnostaisivat myös, mutta päätin vielä unohtaa lennot tässä vaiheessa. Harjoitellaan nyt ensin vauvan kanssa matkustelua autoillen, kun pieni tuntuu viihtyvän erinomaisesti autossa. 

Sen verran ehdin katsoa, että matkapaketit näyttäisivät olevan monesti edullisin vaihtoehto, kun suuntaa pariksi päiväksi Tallinnan ulkopuolelle. Haluaisin kuitenkin räätälöidä matkan itse siten, että olisimme pari yötä Saarenmaalla tai Pärnussa ja sitten yhden yön Tallinnassa omalla autolla. Oma auto säästää tässä vaiheessa harmaita hiuksia, kun sinne voi pakata vaunut ja kaikki muut tilaa vievät vauvantarvikkeet mukaan. Oman auton ottaminen nostaa tosin matkan hintaa melkein 80 euron verran eli ei ole se kustannustehokkain vaihtoehto sekään.

Mutta tosiaan, matka sisältäisi siis kaiken kaikkiaan vain muutaman yöpymisen eri paikoissa Virossa.  Vinkkejä otetaan vastaan! Kirjottelin aikaisemmin tekstin Viron kylpylähotelleista täällä. Näitä vaihtoehtoja on tarkoitus vilkuilla ja vertailla tänään illalla ja varmaan myös ensi viikon alkupuolella. Oma suosikkini listan paikoista on Saarenmaalla sijaitseva Georg Ots Spa. Saarenmaa on meille molemmille uusi paikka, mutta kuvien perusteella viehättävä ja hotelli vaikuttaa myös kivalta. Pärnussa olen käynyt kerran aikaisemmin ja tykkäsin kyllä kaupungista. Se oli mukavan pieni ja kompakti. Entäs muut paikat Virossa? Hotellilta toivoisimme tasokkuutta, mutta siisti perusmajoituskin voisi olla ihan riittävä, jos kohde on muuten helppo vauvan kanssa.

Onko lukioiden joukossa Saarenmaalla vierailleita? Niin ja juuri tuli mieleen, että pitääkös vauvalle hommata passi, kun lähtee Viroon? Ilmeisesti pitää eli se aiheuttaa lisää selvittelyä.. 




Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu