Travel is my passion: Mt Kinabalu vuoren valloitus Borneossa

Yksi syy, miksi halusin alun perin Borneoon oli Mount Kinabalu, Kaakkois-Aasian korkein vuori. Vuoren huippu yltää 4095 metriin merenpinnan yläpuolelle eli mistään ihan pienestä kumpareesta ei ole kyse. Alueelle on myös myönnetty UNESCON maailmanperintökohteen status, sillä alueella kasvaa tuhansia kasveja ja asuu erilaisia eläimiä ja lintuja. Halusin lähteä vaeltamaan vuoren huipulle, joka oli mahdollista kahdessa päivässä. Kiipeäminen on mahdollista ihan peruskunnolla, sillä reitti on pääasiassa helppo ja ei vaadi erityisvarusteita. Vuoren ympäristössä sijaitseva puisto on kaunis paikka yöpyä ja tehdä kevyempiä kävelyretkiä ja vaelluksia, vaikkei huipulle aikoisikaan.

Kota Kinabaloon päästäksemme otimme paikallisen bussin Sukausta Mount Kinabaloolle. Matkaa oli n. 350 km, mutta matka-aikaan tulee varata n. kuusi tuntia. Meitä lähti Sukausta kyseiselle reitille viiden länsimaalaisen porukka. Kuinka ollakkaan meitä huijattiin bussissa eli kaikilta laskutettiin ylimääräistä. Tämä selvisi juteltuamme paikallisten bussimatkustajien kanssa. Sen jälkeen alkoikin kunnon show. Kävimme vuorotellen vaatimassa ylimääräisiä rahoja takaisin rahastajalta. Oliko kyse aasialaisittain kasvojen menetyksestä vai mistä, mutta puolessa välissä matkaa rahastaja kimpaantui ja heitti porukkamme pihalle. Saimme samalla kaikki rahat takaisin. Siinä sitten odoteltiin tovi jos toinenkin seuraavaa pitkän matkan bussia jossain tuntemattomalla seudulla, kunnes bussi tuli, poimi meidät kyytiin ja matka jatkui perille asti. Bussit ovat yleisesti ottaen siistejä ja turvallisia eli niitä voi kyllä käyttää tästä välikohtauksesta huolimatta.

porukkamme on juuri heitetty ulos bussista

edessä olevan penkin pieni matkustaja oli kiinnostunut meistä

Mt Kinabaluun vuorivaellus on todella suosittu ja tulee varata usein jo viikkoja tai kuukausia ennen vaellusta. Etenkin sesonkeina paikkoja voi olla vaikea saada. Itse paketti on myös melkoisen hintava sisältäen vaatimattomat majoitukset sekä eväät. Opas on myös pakko varata kiipeilyluvan saamiseksi, mutta samaan ryhmään voi bookata useampia henkilöitä. Näin mekin teimme kuluja säästääksemme. Kannattaa kuitenkin huomioida, että opas kulkee ryhmän hitaimman tahtia, joka olin tässä tapauksessa minä (loput viisi ryhmän jäsentä olivat hyväkuntoisia miehiä). Meidän opas kertoi, että häntä todella tarvitaan, mitä ylemmäksi mennään. Kerran opas oli joutunut kantamaan loukkaantuneen naisen läheltä huippua alas välietapille. Pelastuskopteri ei pääse enää laskeutumaan lähellä huippua ja reitillä on myös kuollut muutama, vaikka reitti on yleisesti ottaen helppo ja kaikkien hyväkuntoisten saavutettavissa. Peruskunnollakin varmaan pääsee huipulle asti, ainakin välietapille, joka on pilvien yläpuolella n. 3300 metrissä.

olemme tässä kohtaa aloittelemassa vaellusta ja hymy ei ole ehtinyt vielä hyytyä ;)

Tiivistetysti kiipeämiseen menee n. 4-6 tuntia Laban Rata välietapille (3272 m), jossa kiipeilijät yöpyvät ja siitä vielä pari tuntia huipulle. Itse majoitus on melko vaatimaton ja muistelen, ettei siellä ollut lämmitystä. Me jaoimme neljän hengen huoneen (2 suomalaista, 2 australialaista). Suosittelen varaamaan mukaan lämmintä vaatetta. Huipulle jatketaan lyhyiden unien jälkeen aamuyöllä ja sen jälkeen kiivetäänkin sitten takaisin alas, joka on muuten yllättävän tuskallista. Joidenkin mielestä on itse asiassa vaikeampaa tulla alas, sillä lihakset ovat kipeät ja väsyneet. Itselleni kuitenkin se nousuosuus oli huomattavasti raskaampi. Onneksi nousun ja laskun aikana voi pitää evästaukoja ja muita taukoja.

miltä kuulostaa kävellä 4-6 tuntia ylämäkeä?

hymy alkaa vähitellen hyytyä, kun portaita riittää ja riittää

Olemme päässeet välietappiin Laban Rataan pilvien yläpuolelle

Laban Ratassa hintaan kuului vaatimaton illallinen

Vuorella voi olla vaarallista, mikäli sataa tai on sumuista. Meille kävi niin onnettomasti, että herätessämme aamuyöllä kiipeämään, ulkona satoi ja huipulle ei saanut jatkaa vaarallisten sääolosuhteiden takia. Meidän ryhmä oli täynnä hulluja ja sisukkaita miehiä, jotka kävivät koko yön anelemassa kiipeilylupaa. Lopulta aamulla lupa saatiin, mutta allekirjoitimme samalla paperit, joissa vapautimme puiston kaikesta vastuusta, mikäli jotain sattuu.

Kyseisenä päivänä huipulle jatkoi vain yksittäisiä henkilöitä, sillä sääolosuhteet eivät tosiaan olleet parhaat mahdolliset. Huipulla oli kosteutta ja sumua. Me kuitenkin kiipesimme ja opas tuli kiltisti mukana. Meidät palkittiin huipulla, sillä päivä kirkastui ja saimme nauttia ihan ylhäällä auringosta. Oli ihan mieletön olo istua kaiken tuskaisen kävelyn jälkeen huipulla! En myöskään kokenut oloani missään vaiheessa uhkaavaksi. Lähinnä sumu haittasi näkyvyyttä, mutta reitti oli merkitty köydellä ja reitiltä ei voi eksyä, mikäli seuraa turvaköysiä. JOs vaellus kiinnostaa sinua, niin täältä voi lukea tarkempaa tietoa.

Olin vaelluksen aikana hieman sairas. Olo oli todella heikko ja kuumetta taisi myös nousta. En osaa sanoa, että johtuiko tämä ohuesta ja korkeasta ilmasta vai jostain muusta. Vaikea sanoa, miten paljon sairastaminen teki matkasta ja kiipeämisestä tuskaisampaa. Välietapissamme taisin olla jo aika sairaan näköinen ja lisäksi minua pisti hyttynen silmäluomeen, jolloin toinen silmä meinasi turvota umpeen, kaunista kerrakseen :) En kuitenkaan vaihtaisi tätä kokemusta mistään hinnasta!

Onko joku muu käynyt Kota Kinabaluulla?