Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

torstai 6. kesäkuuta 2013

Autoilua Suomessa - alustava suunnitelma

Olen nautiskellut pikkuneidin kanssa äitiyslomasta ja päivittäsistä vaunulenkeistä auringossa. Kyllä tämä kesä on vaan ihanaa aikaa! Vielä enemmän odotan kuitenkin sitä, että Tommin viiden viikon loma alkaa ja pääsemme viettämään kesää ihan kunnolla. Aikaisemmin mainitsemani kesäsuunnitelmatkin alkavat vähitellen loksahtaa paikoilleen.



Meillä on tosiaan suunnitteilla pari lyhyempää reissua mökeilyn ja kotona rentoutumisen oheen eli automatka Suomessa ja automatka Virossa. Viroon lähdetään ensin ja suunnitelmat alkavat olla valmiit. Siihen liittyvä postaus tulee myöhemmin. Heinäkun puolivälin paikkeilla olisi taas vuorossa tämä Suomen matka, joka on vielä parilta osin avoin ja johon kaipaisin vinkkejä. Ajattelin avata tässä postauksessa hiukan enemmän suunnitelmiamme Suomen reissun osalta. 

Reitti

Lähtöpisteenä toimii meille tuttu tukikohta, Tampere tai sitten kesämökki Vaskivedellä. Ajattelin ensin, että jatkaisimme sieltä seuraavaa reittiä (tässä mainitut etapit ovat yöpymispaikkoja):

Jyväskylä - Kuopio - Koli - Mikkeli - Helsinki

Suunnittelun tuloksena olen varannut meille majoitukset jo Jyväskylästä ja Kolilta, mutta muuten reitti on vielä hieman avoin. Näillä näkymin Kuopio jätettäisiin kokonaan välistä ja Mikkeliä viimeisenä yöpymisetappina harkitaan vielä. Reitti näyttäisi nyt suunnilleen tältä:

Vaskivesi - Jyväskylä - Koli - Mikkeli - Helsinki

A-B) Vaskivesi - Jyväskylä (132 km - n. 1 h 47 min) --> Yksi yö Jyväskylässä
B-C) Jyväskylä - Koli (300 km - n. 3 h 54 min). --> Kolilla on tarkoitus olla kaksi yötä
C-D) Koli - Mikkeli (268 km - n. 3h 20 min)  --> Tämä etappi ja majoitus on vielä avoin
D-E) Mikkeli - Helsinki (229 km - n. 2 h 28 min)

Kuten huomaatte, niin välimatkat on venytetty vauvan sietokyvyn äärirajoille eli n. kolmeen tuntiin. Toki meidän on tarkoitus pysähdellä myös matkalla mielenkiintoisissa paikoissa ja olla kesäfiiliksellä liikenteessä ilman turhaa stressiä. Kaipaisin hyviä vinkkejä reitin varrelle eli osuuko ajoreitille mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja tai nähtävyyksiä? Entä mitä yöpymiskaupungeissa kannattaisi tehdä / nähdä? Kolilla tietenkin vaelletaan ja nautitaan luonnosta. Miten muualla? 



Näytä suurempi kartta

Majoitukset

Seuraavat majoitukset ovat jo vahvistuneet ja kirjoittelen näistä myöhemmin vielä lisää:

Jyväskylä: Hotelli Yöpuu
Koli: Break Sokos Hotel Koli

Loppureitille ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä majoitusmahdollisuuksista. Entä onko joku majoittunut Hotelli Yöpuussa tai Sokos Hotel Kolilla? Molemmat vaikuttivat käyttäjäkommenttien ja kuvien perusteella erittäin viihtyisiltä ja mukavilta hotelleilta.

Palaan myöhemmin hotelliesittelyjen kera ja kirjoittelen myös enemmän meidän Viron suunnitelmista!

Tunnisteet: , , ,

4 kommenttia:

6. kesäkuuta 2013 klo 12.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kolille on avattu uusi kylpylä. En ole itse käynyt, mutta testaisin sen ehkä samalla jos niille nurkille suuntaa.

 
6. kesäkuuta 2013 klo 14.06 , Blogger SuviV kirjoitti...

Hei! Kiitos vinkistä! Itse asiassa meidän on tarkoitus käydä siellä kylpylänkin puolella, sillä se on Sokos Hotel Kolin yhteydessä.

 
6. kesäkuuta 2013 klo 19.11 , Blogger Teea kirjoitti...

En osaa ainakaan nyt mitään vinkkejä antaa, on tuo osa Suomea pitkälti tuntematonta seutua. Mutta mielenkiintoiselta teidän reitti kyllä näyttää! Automatkailu on muutenkin mukavan vapauttavaa, kun ei ole aikataulut niin kiveen hakattuja.

 
7. kesäkuuta 2013 klo 12.05 , Blogger SuviV kirjoitti...

On se vaan jännä juttu, miten vähän tulee matkustettua Suomessa. Mekin ollaan yleensä lomilla suunnattu ulkomaille tuttuja paikkoja lukuunottamatta. Odotan nyt kuitenkin jostain syystä jopa Viron reissua enemmän tätä kotimaanmatkaa.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu