Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Sveitsin riviera - Montreux ja Vevey

Sveitsin riviera on kaunis. Aurinkoisena päivänä hallitseva väri on sininen järven kimmeltäessä ja vuorten näyttäytyessä taustalla. Sveitsin riviera alkaa Lausannesta, alle tunnin päässä Genevestä ja jatkuu Villaneuveen. Kävimme rivieralla Veveyssä ja Montreuxissa. Ajoimme myös Villaneuven läpi. Kaikki nämä kohteet sijaitsevat jo reilun tunnin päässä Genevestä. Oma suosikkini oli Vevey, johon todella ihastuin. Kaupunki on lumoavan kaunis ja idyllinen. Kannattaa ehdottomasti käydä, mikäli Vevey osuu omalle reitille! 

Vevey:
Vevey on opaskirjojen mukaan tunnettu lomakohde rivieralla, jossa monet kuuluisuudet ovat myös viihtyneet. Mm. Charles Chaplin on asunut kaupungissa. Kaupunki on todella sympaattinen ja pieni. Kaikkialle on helppo mennä jalan keskustan alueella ja ranta-alue on sanoinkuvaamattoman kaunis. Tykkäsin myös kapungin eleganteista putiikeista, mm. LongChampin laukku löytyi erään putiikin alennuksesta. Ketjuliikkeitä kaupungissa ei ole. 

Järven rannalla oli mahdollista uida ja vesi vaikutti puhtaalta. Rannalla oli myös paljon vesilintuja, mm. joutsenia ja sorsia. Rannalle oli pultattu tuoleja ihan vesirajaan kalliolle. Minusta tämä oli erinomainen idea ja mekin nautiskelimme säästä näillä tuoleilla istuskellen. 

Montreux:
Montreux on hieman Veveytä suurempi rivierakaupunki, joka ylpeilee myös kuuluisilla vieraillaan kuten Ernest Hemmingwaylla ja Freddie Mercuryllä. Freddien patsas löytyy kaupungin keskustasta. Kaupungissa järjestetään vuosittain myös jazzfestivaalit, jotka olivat alkamassa meidän vierailumme aikana. Jazzien aikaan ranta täyttyy myyjien kojuista. Myytävä tavara oli mielestäni hyvin samankaltaista kuin esim. Porin jazzeilla. 

Montreuxin ranta on kaunis, mutta muuten minulle jäi paljon positiivisempi mielikuva Veveystä. Montreuxin ostosmahdollisuudet olivat myös yllättävän huonot. Kaupungissa on suuri H&M liike ja kauppakeskus, joka myy todella halvan ja huonolaatuisen oloista tavaraa (merkit eurooppalaisittain tuntemattomia). Montreuxin vieressä sijaitsee erittäin vierailtu Château de Chillonin keskiaikainen linnoitus, jonka ohi ajoimme. Linnasta ei valitettavasti tullut otettua valokuvaa, vaikka maisemat olivat todella valokuvaukselliset.

Onko joku muu käynyt Sveitsin rivieralla? Mikä on oma suosikkikohteesi rivieralla?


Kuvia Veveystä:













Kuvia Montreuxista:


Freddy Mercuryn patsas keskustassa










Tunnisteet: , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu