Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Vinkki ravintolaelämyksestä Helsingissä

Ajattelin antaa vinkin teille, jotka viihdytätte ulkomaalaisia vieraita tai mietitte muuten tasokkaampaa illanviettoa esimerkiksi merkkipäivän tai treffien kunniaksi.

Tommi täytti vuosia ja kävimme syömässä A21:ssä seitsemän ruokalajin menun. Niille, jotka eivät konseptia tunne A21 on alunperin kuuluisa upeista ja erinomaisista drinkeistään. Paikka on huomioitu myös kansainvälisesti. Moni helsinkiläinen tuntee A21:n tosiaan drinkeistä, mutta ravintolalla on myös toinen toimipiste, jossa tarjoillaan menukokonaisuuksia. Täytyy sanoa, että drinkit ovat erinomaisia, mutta ruuan suhteen ei joutunut myöskään pettymään.

Heti astuessamme sisään meidät johdatetiin alkudrinkille "takkatulen" ääreen. Alkudrinkkiä siemaillessamme mietimme, että ravintolaan veisi mielellään ulkomaisia vieraita. Paikka on sen verran tasokas, että sinne voi hyvin viedä myös yritysvieraita. Toki A21:n ruokamatkan äärellä viihtyi erinomaisesti myös itse. 

Ruokailukonsepti on rakennettu suomalaisten maalausten ympärille ja ravintola kutsuu kokonaisuutta ruokamatkaksi. Tällä hetkellä A21 tarjoilee järviaiheista kokonaisuutta, johon on siis haettu inspiraatiota tietyistä suomalaisista maalauksista. Jokaisen ruoka-annoksen inspiraation lähteenä toimii tietty maalaus, joka esitellään myös menussa. Annokset olivat erittäin taidokkaasti tehtyjä ja maukkaita ja niissä löytyy elementtejä Suomen luonnosta. Esimerkiksi tässä järvikokonaisuudessa oli mm. ahventa ja taimenta ja kokin tervehdyksessä muikkua. Seitsemän ruokalajin kokonaisuuteen mahtuu toki myös muuta lihaa. Pääruokien joukossa tarjoiltiin kalojen jälkeen porsasta ja ankkaa. A21:n erikoisuus on myös se, että ruuan seuraksi voi valita viinipaketin tai  ruokalajeihin suunnitellun ruokacocktail-menun. Molemmat juomakokonaisuudet saa myös puolikkaana ja cocktailit alkoholittomana. 

Me testasimme ruokien seurana puolikasta cocktail-menua ja se toimi erinomaisesti. Kyllä A21 on edelleen kaupungin paras paikka, mitä cocktaileihin tulee. Kuten jo kirjoitin ruoka oli myös erinomaisen hyvää. Lähtiessämme huomasimme, että ravintola on saanut maininnan Michelin oppaaseen. Eikös se usein enteile myös niitä Michelin tähtiä?


Tunnisteet:

2 kommenttia:

17. kesäkuuta 2013 klo 16.31 , Blogger Alexey kirjoitti...

Hyvää blogi ja kuvia!!! Kiitos !!!
Minulla on kuvablogi www.fotoeuropesuper.blogspot.com

 
17. kesäkuuta 2013 klo 21.59 , Blogger SuviV kirjoitti...

Kiitoksia!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu