Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel is my passion

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Ajatuksia yksin matkustamisesta

Minusta moni pelkää turhaan lähteä reissuun yksin. Uudessa kohteessa mietityttää turvallisuus, oma pärjääminen ja ehkä yksinäisyyskin. Se on totta, ettei yksin matkustaminen sovi kaikille. Uskon, että useimmille se voisi kuitekin olla mielenkiintoinen, erilainen ja opettavainen kokemus. 

Reissasin aikoinaan yksin maailman ympäri lähtiessäni Australiaan vaihto-oppilaaksi. Alunperin tarkoituksenani oli matkustaa vain Australiaan. Kuitenkin oivaltaessani, että melkein samalla hinnalla pääsee niin moneen muuhunkin upeaan paikkaan, niin se oli menoa.  Jälkeenpäin harmitti ehkä lähinnä se, että en varannut tarpeeksi aikaa. Kävin reitilläni Singaporessa, Australiassa eri puolilla, Uudessa-Seelannissa, Fidzillä, Los Angelesissa ja San Franciscossa. Tähän meni aikaa reilu 6 kk, josta siis suurin osa Australiassa. Kokemus on yksi elämäni parhaista ja päivääkään en vaihtaisi pois! Yllätyin ehkä näillä reissuillani eniten siitä, etten kokenut itseäni juuri missään vaiheessa yksinäiseksi. Yksin ollessa ihmisiin tutustuu ihan eri tavoin, kuin toisten seurassa matkustaessa ja on ehkä vielä avoimempi uusille asioille. Yllätyin myös siitä, miten moni matkustaa maailmalla yksin. Tästä inspiroituneena lähdin vielä seuraavana vuonna yksin kesäkurssille Shanghaihin, Kiinaan. 

Riippuu paljon itsestä ja omista valinnoista, että tutustuuko ihmisiin ja saako matkalla uusia ystäviä. Minusta jo niinkin yksinkertainen asia, kuin hotellivalinta vaikuttaa asiaan. Yövyin omalla reissullani paljon hostelleissa ja dormeissa, joissa oli myös monia muita yksin matkustavia nuoria. Koin oloni turvattomaksi puolen vuoden aikana ainoastaan pari kertaa matkallani, molemmat kerrat Los Angelesissa. Silloin olin yksin, mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Toisella kerralla koditon mies lähti seuraamaan minua, mutta selvisin siitä menemällä vilkkaasti liikennöidylle kadulle. Toisella kerralla taas irakilainen taksikuski oli vähän liiankin tuttavallinen ja ehdotteli matkaa Suomeen ja minulle uusia matkoja hänen luokseen. Tilanne ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa aidosti pelottava, vaikkakin epämiellyttävä. Yleisesti ottaen ihmiset ovat todella ystävällisiä ja avuliaita ja monet matkailijat ottavat mieluusti porukkaansa uusia ihmisiä. Monelta ikävältä tilanteelta välttyy myös tervettä järkeä käyttämällä. Saatoin esimerkiksi sanoa joskus, että kaverit odottavat hotellilla, jos en halunnut jäädä jonkun seuraan tai sain liian uteliaita kyselyitä osakseni. 

Yksin matkustaminen on opettanut minulle paljon. En pelkäisi lähteä tarvittaessa yksin eri tilaisuuksiin ja matkalle. Tiedän pärjääväni. Minua harmittaa niiden ihmisten puolesta, jotka haluavat lähteä matkalle, mutta jäävät kotiin kun ei löydy matkaseuraa. Itselläkin jäi aikoinaan muutama matka tekemättä tästä syystä. Sitten päätin, että elän itse omaa elämääni ja varaan matkat sinne, mihin haluan mennä. Kummasti tämän jälkeen joku ystävä on lähtenyt aina mukaan matkalle ja nykyään Tommi matkustaa mielellään mukana ja jopa ehdottelee reissuja.  

Olen sairastunut pari kertaa lomallani pahaan vatsatautiin ja olen jälkeenpäin miettinyt, että silloin voisi olla ikävää ja hankalaa olla reissussa yksin. Toisaalta ihmiset kyllä auttavat mitä hankalammissa tilanteissa. Ehkä yksi syy siihen, etten ole lähtenyt enää itsekseni matkaan on se, että hienot uudet kokemukset haluaa jakaa tutun ihmisen kanssa. Kun ikää on tullut lisää, niin yksin tekemäni matka olisi varmaan luonteeltaan enemmän rentouttava matka ja tuskin yöpyisin enää hostelleissa tai dormeissa. Saattaisin tehdä urheilumatkan, ohjatun vaellus- tai seikkailumatkan tai rentoutusloman. Kaupunkikohteisiin on myös helppo lähteä yksin. En jättäisi lähtemättä.

Ehkä tämän tekstin tarkoituksena oli tsempata niitä lähtemään, joilla matka saattaa jäädä seuran puuttuessa kokonaan tekemättä. Kokeile omia  rajoja ja yllätä itsesi :) 

Alla vielä muutama plussa ja miinus yksin matkustamisesta:

Plussaa
+ opit itsestäsi, omista vahvuuksista ja heikkouksista
+ huomaat pärjääväsi eri tilanteissa ja opit kärsivällisyyttä
+ sinun on ehkä helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja kokeilla uusia asioita
+ voit itse päättää päivän tekemiset ja ruuat

Miinusta
- kokemuksia ei voi jakaa tutun ihmisen kanssa, toisaalta reissussa saa uusia kavereita
- jos kohtaa vastoinkäymisiä (sairastuu, rahat varastetaan tms), niin yksin voi olla haastavampaa selvittää asioita. Toisaalta tervettä järkeä käyttämällä selviää monista tilanteista
- yksin matkustavalta saatetaan periä korkeampi hinta esim. hotelleista. Hostelleissa asialla ei yleensä ole merkitystä



Tunnisteet: ,

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Unelmieni matkakohteet

Matkalistallani on vaikka kuinka paljon unelmakohteita, mutta tällä hetkellä unelmoin erityisesti seuraavista, itselleni uusista kohteista. Valitettavasti unelmakohteeni eivät ole sieltä halvimmasta päästä. Toisaalta suuri osa Eurooppaa on tullut jo koluttua eli näihin haluaisin tosissani panostaa seuraavia reissuja ajatellen. 

Varoitus: lukeminen ja nämä kuvat voivat aiheuttaa matkakuumetta ;) Mitkä ovat teidän unelmakohteita?


1. Etelä-Afrikka ja safari 
Tykkään luontokohteista ja safari on kuulunut haavelistalleni jo pitkään. Se on uskoakseni asia, joka pitää itse kokea. Pelkät kuvat eivät välitä tunnelmaa savannilla. Aloitamme varmaan Afrikan matkailun "helposta" kohteesta eli Etelä-Afrikasta. Sieltä löytyy Kruger National Park eli yksi Afrikan suurimmista suojelualueista. Samaan reissuun haluaisin kuitenkin yhdistää Kapkaupungin ja Garden routen. 

kuva: http://weheartit.com

2. Etelä-Amerikan kohde
En ole vielä päättänyt, mistä kannattaisi aloittaa, mutta tällä hetkellä eniten kiinnostavat Argentiina, Chile ja Brasilia. Ehkäpä matka voisi olla yhdistelmämatka Chile - Argentiina - Uruguay. Toisaalta maat ovat niin valtavia, että niissä riittää yksistäänkin näkemistä. Etelä-Amerikassa käyneet, antakahan vinkkejä!

kuva: http://weheartit.com


3. Vietnam / Laos / Kambodza tai Vietnam / Myanmar
Yhdistelmämatka, jonka aikana tulisi tutuksi useampi maa. Vietnamissa on mielenkiintoinen historia, Kambodzassa Angor Wat kuuluu "must" listalle. Myanmar taas on ollut matkailulta suljettu ja siellä ei ole yhtä paljon turisteja kuin muissa kohteissa. Laosissa taas on upeita temppeleitä ja patsaita. 

kuva: http://weheartit.com
kuva: http://weheartit.com


kuva: http://weheartit.com

4. Madagaskar
Onhan se ihan selvä, että tämä maailman vanhin saari on luontofriikin unelmakohteissa mukana. Täältä löytyy eläimiä, joita ei ole missään muualla maailmassa. Kohde voisi olla esimerkiksi yhdistettynä Keniaan tai Maurutiukseen. Paras matkustusaika on huhti-lokakuu.

kuva: http://weheartit.com
kuva: http://weheartit.com
5. Japani
Japani on uskoakseni myös yksi niitä maita, joka pitää itse kokea ja jossa en ole päässyt vielä käymään. Haluaisin kiertää Japanissa enemmänkin. Hyvä ajankohta matkalle voisi olla kevät kirsikkapuiden kukkiessa.

kuva: http://weheartit.com

6. Kanada
Kanada on yksi Tommin haavekohteita ja kiinnostaa se toki minuakin. Kanadaan pitäisi varmaan matkustaa kesällä, jos mielii lämpimiä säitä. Ilmasto on kuitenkin hyvin samantyyppinen kuin Suomessa. 

kuva: http://weheartit.com

7. Seychellit
Häämatkakohteena tunnettu ja paljon kehuttu paikka rentoutumiseen.


kuva: http://weheartit.com
8. Galapagossaaret
Saarilla elää kasveja ja eläimiä, joita ei ole missään muualla maailmassa. Tämä olisi ihan mieletön paikka käydä, mutta myös niin mielettömän kallis matka, että on edelleen odotuslistalla. Luultavasti jos tänne joskus pääsen, niin se on yhdistettynä johonkin toiseen matkaan, esim. Ecuadorin matkaan. 

kuva: http://weheartit.com



9. Itä-Eurooppa
Olen kiertänyt melko vähän Itä-Euroopassa ja tämä olisi helppo toteuttaa automatkana esimerkiksi jo ensi kesänä. Bonusta myös edullisista hinnoista eli matka ei tarvitsisi niin suurta budettia.

                    





10. Bali
Minulla on Balista sellainen mielikuva, että se olisi etenkin nuorempien suosima häämatkakohde ja bilepaikka. Haluan käydä joskus Balilla, mutta tämä matkakohde on vasta listani lopulla


kuva: http://weheartit.com


11. Nepal ja Kathmandu
bonuksena pitää laittaa mukaan vielä Nepal ja Kathmandu!

kuva: http://weheartit.com






Tunnisteet: ,

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Hotellien varaaminen omatoimisesti

Haluan yleensä matkustaessani vertailla majoituspaikkoja ja varata hotellit itse. Näin säästän useita kymmeniä-satoja euroja valmiisiin pakettimatkoihin verrattuna. Pakettimatkat voivat tosin olla joskus itse räätälöityjä matkoja halvempiä. Pakettimatka on usein itse räätälöityä halvempi jos:

1) Haluat olla pitkään samassa kohteessa ja hotellissa
2) Matkakohde on suosittu suomalaisten lomakohde

Itse räätälöinti kannattaa erityisesti:
1) kaupunkikohteissa
2) Jos olet vain lyhyitä pätkiä samassa hotellissa
3) Haluat parempaa laatua samalla rahalla

Hotelleja varatessani olen luottanut Euroopan matkojen osalta pääasiassa Hotels.com palveluun ja kaukokohteiden osalta Booking.com palveluun viimeisten viiden vuoden aikana. Heidän hintansa ovat yleensä kilpailukykyisimmät verkossa olevista hinnoista. Joskus hinta voi olla hiukan korkeampi, mutta Hotels.comilla tätä kompensoi se, että kanta-asiakkaaksi liittyessään saa ilmaisen majoituksen majoittauduttuaan tarpeeksi monta kertaa heidän palvelun kautta. Booking.com taas lupailee, että heidän hintansa on aina halvin ja jos löytää jostain halvemman hinnan, niin huoneen saa siihen hintaan. Hyvä lupaus, mutta voi osottautua käytännössä erittäin vaikeaksi. Tutkin kerran mahdollisuutta ilmoittaa halvemman hinnan ja huomasin, että tähän liittyy myös monta "muttaa". Jos hinnasta ilmoittaa juuri vähän ennen loman alkua, niin he eivät välttämättä ehdi käsitellä asiaa, ilmoitusosoite ei ole helposti löydettävissä yms. En ole koskaan ilmoittanut halvemmasta hinnasta Booking.comille eli olisikin mielenkiintoista kuulla, jos joku muu on? Mitä tapahtui, toimiko palvelu?

Booking.com ja Hotels.com sivut ovat moniin kilpailijoihin nähden todella selkeät. Näet helposti haluamasi tiedot ja voit myös lukea muiden kävijöiden kommentteja ja nähdä heidän antamansa arviot. Kannattaa kuitenkin muistaa, että muilla kansallisuuksilla on monesti hiukan erilaisia laatukriteereitä kuin suomalaisilla. Sivuilta löytyy kuitenkin usein myös suomalaisten arvioita. Molemmat palvelut ilmoittavat hinnat selkeästi ja halutessasi euroissa. 

Olen varannut useita matkoja molempien sivustojen kautta ja kaikki toimii moitteettomasti. Booking.com ja Hotels.com eivät veloita palvelun käytöstä palkkiota. Luottokorttitiedot on turvallista antaa. Hotelli veloittaa huoneen, mutta yleensä vasta matkan jälkeen. Jos he veloittavat jotain etukäteen, niin tästä tulee olla aina maininta. Molempien palveluiden kautta peruminen sujuu myös helposti. Usein huone tulee kuitenkin perua vähintään edellisenä päivänä tai viikkoa ennen. Veloitusehdot ilmoitetaan selkeästi hotellitiedoissa jo varausvaiheessa. 

Markkinoille on tullut myös muita palveluntarjoajia kuten Agoda ja AsiaRooms ja mielenkiintoisena vaihtoehtona Directrooms.com, joka vertaa muiden palveluntarjoajien hintoja. Mukana vertailussa ovat myös Booking.com ja Hotels.com, jotka usein pärjäävät vertailussa parhaiten. Teen välillä vertailuja Directroomin kautta, mutta kokemus osoittaa, että palaan usein Euroopan kohteiden osalta Hotels.com sivustoon ja kaukokohteiden osalta Booking.com sivustoon. Joskus saatan varata suoraan hotellin omien sivujen kautta huoneen. Viimeaikoina on kuitenkin käynyt usein niin, että se ei kannata. Hinta on sama tai jopa kalliimpi kuin näiden palveluntarjoajien kautta. Joskus voi kuitenkin olla kannattavaa ottaa suoraan hotelliin yhteyttä ja pyytää tarjousta. Jos kyseessä on "matala" sesonki eli ei se kiireisin aika vuodesta, niin hotelli voi hyvin antaa hyvän tarjouksen suoraan.

Mitä kautta te varailette hotelleja? Oletteko olleet tyytyväisiä palveluun?

Tunnisteet: ,

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kanavaristeily Helsingissä

Ystäväni pyysi minua lähtemään kanssaan kesäisenä iltana risteilyllä ja ei sitä tarvinnut kovin pitkään miettiä. Olen ollut joskus aikaisemminkin risteilyllä Helsingin edustalla, mutta siitä on jo aikaa. Pidän valtavan paljon merestä ja veneilystä. Risteilyllä voi ihastella maisemia, viettää aikaa ystävän kanssa ja halutessaan myös kahvitella tai syödä. Meidän risteilyllä ei ollut ruokailumahdollisuutta, mutta risteilyjä järjestetään paljon eri reitein ja ruokailumahdollisuuksin.

Ystäväni oli tehnyt vertailua netin kautta ja päätynyt Strömman kanavaristeilyyn, joka yrityksen kotisivujen mukaan valittu Helsingin parhaaksi turistinähtävyydeksi ja on myös yrityksen suosituin risteily. Risteily oli selostuksen kera hauska idea. Joskus tuntuu, että voisi tuntea paremminkin nämä kotikaupungin nähtävyydet. Reitti kestää 1,5 tuntia ja maksaa 20 euroa. Matkan varrella seilataan pienten saarien ja myös Suomenlinnan, Jollaksen, Herttonimenrannan ja Korkeasaaren ohi. Lisää tietoa risteilystä voi lukea täällä.

Sanomattakin on selvää, että matkaan kannattaa lähteä aurinkoisella säällä. Merellä on yllättävän kylmä ja vaikka risteilypäivänä oli n. 20 astetta lämpöä ja aurinkoa, niin yleisö pakeni aina välillä kylmyyttä sisätiloihin. Sisätiloista ei näe läheskään yhtä hyvin ja fiilis ei ole ollenkaan sama, kuin kansiterassilla. Kannelle mahtuu kuulemma lähes sata matkustajaa. Varaudu siis merelle vähintäänkin lämpimin vaattein, ellei satu olemaan joku Suomen harvinaisista hellepäivistä.











Tunnisteet: , ,

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kesäinen päivä Etelä-Suomessa

Sain keväällä vapaaliput Billnäsin ruukin kesätapahtumiin. Saamani liput oikeuttivat sisäänpääsyn kolmeen tapahtumaan, joista yksi oli järjestetty jo toukokuussa. Meillä ei ollut mitään erityistä tekemistä eräänä kesäisenä viikonloppuna ja kun sääkin oli mainio, niin päätimme lähteä käymään antiikkimarkkinoilla Billnäsin ruukissa. Heinäkuun lopussa (27-29.7) järjestettävä kädentaito tapahtuma olisi kiinnostanut enemmän, mutta kyseinen viikonloppu ei aikatauluongelmien takia käynyt itselleni.

Koska Billnäsiin on Helsingistä jonkin verran matkaa, katsoimme mitä muita kohteita osuisi matkalle. Päätimme ottaa kierrokselle Mustion linnan sekä Fiskarsin, sillä se ei tuonut kovin suurta lisäkilometrien määrää matkallemme.

Mustion Linna

Mustion linna
Aloitimme Mustion Linnasta eli kauniista kartanosta, jonka pihapiirissä kiertelimme maisemia ihaillen. Piha on yksi Suomen suurimmista yksityisistä puistoista. Alueella on kartanomuseo, jossa on kuitenkin mahdollista vierailla vain 9 euroa maksavalla opastetulla kierroksella. Kierros kestää 45 minuuttia ja järjestetään suomeksi ja ruotsiksi tasatunnein klo 11 ja 17 välillä. Me emme ottaneet opastettua kierrosta, mutta se olisi varmasti hyvinkin käymisen arvoinen, mikäli alueelle lähtee vierailemaan. Sen sijaan panostimme ruokailuun eli otimme lounaan viihtyisässä Linnankrouvi ravintolassa.

Lounas on aika hintava, 34,50 euroa / hlö, mutta ihan hintansa arvoinen. Vierailuhetkellämme lounaaseen kuului alkupalapöytä, joka sisälsi mm. salaatteja ja kalaa. Pääruuaksi sai valita lohta kasviksilla tai karitsaa ja jälkiruuaksi oli tuorejuustomousse mansikoilla. Tämä kesäinen jälkiruoka osoittautui aivan erinomaisen hyväksi ja ei karitsassakaan ollut valittamista. Annokset olivat isoja. Haluaisin joskus syödä tässä viihtyisässä miljöössä myös illallisaikaan.

Fiskarsin ruukki

Kuva muistaakseni Iittalan myymälästä


Toisena matkallemme osui Fiskarsin ruukki. Fiskarsin ruukin alue on isompi, kuin luulin. Myös Fiskarsissa oli kyseisenä viikonloppuna antiikkimarkkinat, mutta lisäksi alueella on useita suomalaiseen muotoiluun ja taiteeseen keskittyviä putiikkeja. Alueella kierrellessä kuluu helposti tunti tai pari. Fiskars on loistava kesäpäivän kohde ja suosittelenkin käymään alueella.

Billnäsin ruukki

Viimeinen kohteemme oli matkan alkuperäinen etappi eli Billnäsin ruukki. Alueella on myös muutamia putiikkeja sekä erillinen messualue, joka vaatii sisäänpääsymaksun (12 euroa). Vierailumme aikana alueella oli siis antiikkimarkkinat käynnissä eli messualueella oli useita pöytiä täynnä antiikkia, taidetta, koruja, astioita ja pientavaroita. Billnäsistä suuntasimmekin sitten kohti kotia.

Kuvia päivästä alla:

Mustion kartano

Mustion kartano





tuorejuustomousse mansikoilla

Fiskarsin markkinat ulkosalla


Fiskars


Billnäsin kesätapahtuma
Billnäsin antiikkimarkkinat

Billnäs

Tunnisteet: , , ,

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kokemuksia Sveitsin outleteista ja shoppailusta Sveitsissä

Sveitsi on hyvä shoppailupaikka valikoimansa puolesta, mutta hinnat ovatkin sitten toinen juttu. Tuntui, että vaatteet maksavat vähintään saman kuin Suomessa, helposti enemmänkin. Alennusmyynneistä ja erikoisliikkeistä voi kuitenkin tehdä upeita löytöjä. Alla muutama vinkki ostosten tekoon Sveitsissä:

Outletit:
Kirjoittelin postauksen Sveitsin outleteista täällä. Me kävimme Aubomme Outletissa ja Foxtownissa. Aubonnessa ei ole kovin paljon kansainvälisiä merkkejä tai suuria liikkeitä, mutta sieltä voi tehdä muutaman edullisemman löydön. Itselleni löysin mm. Triumphilta hyviä alusvaatteita edullisesti sekä kauniit ja laadukkaat balleriinat merkiltä nimeltä Pesaro. En ehkä suosittelisi lähtemään tähän outlettiin erikseen ellei se osu reitin varrelle. Paikanpäälle on kyllä tosi helppo löytää, jos ajaa Genevestä Lausannen suuntaan. 

Foxtownissa taas on useiden luksusmerkkien outletmyymälät. Olen käynyt Foxtownissa nyt kahdesti ja loppujen lopuksi en ole löytänyt juuri mitään ostettavaa kummallakaan reissulla. Veikkaan, että tämä riippuu ihan ajankohdasta ja onnesta. Potentiaalia tällä outletilla mielestäni on, sillä se on todella suuri. Esimerkiksi Guccin klassisia ballerinoja oli myynnissä alle 200 eurolla. Foxtown on ihan Sveitsin etelärajalla.

Kaupat ja ostosmahdollisuudet kaupungeissa:

Geneve: 
Geneve on loppujen lopuksi yllättävän pieni kaupunki eli kaikki löytyy parilta pääkadulta, mutta shoppailumahdollisuudet ovat hyvät. Rue du Rhone on pääkatu, joka tarjoaa kallista muotia, kelloja, taskuveitsiä ja myös eri ketjujen liikkeitä. Genevessä on paljon luksusmerkkien liikkeitä, jotka löytyvät läheisen Rue du Marchen varrelta. Lisäksi Genevessä on suuri kauppakeskus nimeltään Balexert ( Balexertiin pääsee busilla nro 10 (n. 10-15 min keskustasta). Kauppakeskuksta kehutaan Geneven parhaaksi ja sieltä löytyy yli 110 liikettä. Minusta sinne ei kuitenkaan kannata välttämättä lähteä erikseen, ellei satu asumaan kyseisen keskuksen lähellä.

Vanhasta kaupungista löytyy antiikkia ja taidetta sekä koruja mm. The Grand Ruen varrelta. Kaupungissa on myös mm. seuraavat ulkomarkkinat:

  • Plaine de Plainpalais - Suurin kirpputorimarkkina tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin klo 8-17
  • Place de la Fusterie - Paikallisia käsitöitä Sveitsistä ja Ranskasta, vain torstaisin
  • Rue des Grottes (to iltapäivä), Halles de Rive ja Boulevard Helvetique (ke ja la aamu) - Tarjoavat maatilojen ruokatuotteita
Kaupungista löytyy toki myös ostoskeskuksia, alla muutama:
  • Manor Department store (Rue Cornavin 6) - suurin kauppakeskusketju Sveitsissä
  • Globus Department Store (Rue de Rhone 48) - Globus löytyy myös useammasta sijainnista ja tarjoaa kaikkea muodista ja laukuista kodintarvikkeisiin
Outlet:

  • Geneven ja Lausannen välissä sijaitsee Aubonne Outlet. Se on melko pieni outlet ja ei välttämättä vierailun arvoinen, ellei satu osumaan suoraan reitille. Löysin outletista hyvät ja edulliset kengät sekä Triumphin alusvaatteita



Vevey: 
Vevey on mukava paikka ostosten tekoon. Kaupungissa on käytännössä yksi pääostoskatu, jonka varrella sijaitsee useita luksusputiikkeja ja pikkuliikkeitä. Täältä ei löydy ketjuliikkeitä. Veveyssä on kuulemma lauantaisin myös markkinat, joita emme itse päässeet valitettavasti kokemaan.

Luin myös, että Veveyssä olisi ollut ostoskeskus Saint-Antoine, jossa emme käyneet. Ostoskeskus ei sijainnut ainakaan ihan keskustassa.



Montreux: 
Montreuxin ostosmahdollisuudet ovat yllättävän huonot. Kaupungissa on suuri H&M liike ja kauppakeskus Forum, joka myy todella halvan ja huonolaatuisen oloista tavaraa (merkit eurooppalaisittain tuntemattomia). Kaupungista löytyy yksittäisiä putiikkeja, mutta Vevey oli omaan makuuni parempi ostospaikka ja niin lähellä Montreuxia, että siellä on helppo poikeata tarvittaessa.

Gruyeres: 
Pienessä kylässä löytyy pieniä putiikkeja, jotka myyvät pääasiassa paikallisia juustoja ja matkamuistoja. Linnasta löytyy myös matkamuistomyymälä.


Grindelwald:
Alppikylästä löytyy laadukkaita vaellus- ja urheiluvaatekauppoja. Hinnat ovat kalliita, kuten Sveitsissä yleensä. Grindelwaldissa myydään myös muutamia kalliita brändilaukkuja sekä matkamuistoja. 

Ascona:
Ascona on Veveyn tapaan pieni ja idyllinen ostoskaupunki, josta löytyy pieniä putiikkeja ja muutama outletmyymälä, joissa myydään laadukkaita luksusvaatteita. Ketjuliikkeitä kaupungissa ei ole. Kujilta löytyy myös taidetta ja antiikkia myyviä liikkeitä.

Outlet:
Asconan läheltä, Italiaan päin mentäessä löytyy suuri Outlet nimeltä FoxTown (alle tunnin matka). FoxTownissa myydään luksusmerkkejä aina Pradasta Burberryyn sekä muita laadukkaita merkkejä. Liikkeitä on satoja. Outletista voi tehdä löytöjä, mutta itse en ole kummallakaan käynnilläni (2 krt) ostanut juuri mitään. Viimeisellä käynnilläni ainoa ostos oli kiva Polo Ralph Laurenin paita. Jos olet kiinnostunut tekemään ostoksia, niin suosittelisin kuitenkin käymään täällä.

Tunnisteet: , ,

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Autoilu Sveitsissä

Vuokrasimme lomamme ajaksi auton Sveitsistä. Vuokraus sujui Geneven lentokentältä helposti. Auto kannattaa varata jo etukäteen, sillä paikanpäältä varatessa hinnat ovat usein kalliimpia. Löysin uuden autonvuokrauspalvelun, joka mainostaa edullisilla hinnoillaan. En ole ehtinyt vielä kokeilla tätä itse, mutta palveluun pääsee tutustumaan tästä. Me vuokrasimme auton Aviksesta, joka antoi edullisimman tarjouksen. Kaikki toimi moitteettomasti. 

Autoilu on Sveitsissä helppoa, sillä tiet ovat leveitä ja hyväkuntoisia. Vuokra-autoihin tulee mukaan moottoritietarra, joka tarvitaan moottoriteillä ajaessa. Jos olet liikkeellä omalla autolla, niin kyseinen tarra tulee ostaa, että vältyt sakoilta.

Otamme aina autoreissuille mukaan navigaattorin kotoa ja kiinnitämme sen vuokra-autoon. Navigaattori kannattaa päivittää juuri ennen matkaa. Pari kertaa kyllä yllätyin navigaattorin antamista reiteistä. Reitit menivät ihan muualta, kuin olisin odottanut. Esimerkiksi Asconasta Geneveen navigaattori ehdottikin reittiä moottoritiellä pääosin Italian kautta! Reitti kannattaa tarkistaa, ettei tule yllätyksiä, jos on vaikka suunnitellut jotain tiettyjä kohteita matkan varrelle. 

Jos haluaa matkata Etelä-Sveitsiin, niin tällä reitillä pääsee ajamaan vuoristosolien läpi. Ongelma on, että osa näistä solista voi olla suljettuna sääolosuhteista riippuen. Meidän matkallamme kävi niin, että Furka Pass oli suljettu. Tämä kävi tietysti ilmi vasta vuoren huipulla eli ajoimme tunnin verran tai ylikin turhaan. Myös seuraava sola eli Susten Pass oli suljettuna. Nämä vastoinkäymiset alkoivat jo hieman rasittaa kuskiamme. Jouduimme siis jonkin verran kiertämään, että pääsimme vuorten lomitse Asconaan (ylimääräistä ajoa kolme tuntia). St Gotthard pass oli ainoa auki oleva sola ja sitä pidetään kai yleisimmin auki myös huonoilla ilmoilla. Tietyt solat ovat yleensä muutenkin auki vain kesäisin.

Alla maisemia autoreiteiltämme sateisena päivänä, jolloin solat olivat kiinni:










Tunnisteet:

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Idyllinen Ascona

Lomaetappimme viimeinen kohde oli Asconan pikkukaupunki Ticinon maakunnassa, lähellä Italian rajaa. Emme olisi voineet mielestäni valita kohdetta paremmin! Rakastuin heti tähän pieneen ja kauniiseen järvikaupunkiin sekä hotelliimme, Hotel Asconaan. 

Majoitus: 
Hotel Ascona on neljän tähden hotelli rinteessä. Se sijaitsee heti kaupungin yläpuolella eli olet keskustassa käveltyäsi mäen alas (n. 10 min). Hotellissa on lämmitetty uima-allas ja viihtyisä allasalue, poreallas, kuntosali sekä ravintola, joka tarjoaa upeat näköalat kaupunkiin. Saimme saapuessamme perushuoneen hinnalla huoneen järvinäköalalla, sillä hotellissa oli tilaa. Rakastin huonettamme ja näköalaa omalta parvekkeelta. Ainoa miinus oli ilmastoinnin puute, mutta huoneessa oli iso tuuletin. Myös hotellin aamiainen oli hyvä. Suosittelen ehdottomasti hotellia ja etenkin näitä järvinäköalahuoneita!

Kaupunki: 
Kaupungissa kaikki on kävelyetäisyydellä. Ranta-alue on todella viehättävä ja veneellä pääsee käymään myös muissa lähikaupungeissa. Me kävelimme Locarnoon ja otimme veneen takaisin Asconaan. En pitänyt Locarnosta yhtä paljon kuin Asconasta eli siinä mielessä valinta meni ihan nappiin. Locarnossa on kuitenkin myös kaunis rantakatu ja kaupunki on Asconaa suurempi. Asconassa on golfkenttä, pieni ranta sekä kivoja pieniä putiikkeja, jotka myyvät luksusmerkkejä. 

Fox Town outlettiin on Asconasta alle tunnin matka. Asconassa järjestetään myös vuosittain jazzfestivaalit. Meidän saapuessamme jazzit olivat juuri päättyneet. Tämä oli tietoinen valinta, sillä festivaalien aikaan huoneiden hinnat tuplaantuvat tai triplaantuvat alkuperäiseen hintaan nähden. 

Sää:
Tällä alueella on varmimmin hyvä sää, mikäli matkustat Sveitsiin. Meidän lomamme aikana lämpötila oli n. 30 asteen paikkeilla. Sääennusteista kävi ilmi, että samaan aikaan muualla maassa satoi.



näkymä huoneen parvekkeelta

hotellin ravintolassa olisi ollut myös ulkoterassi näköaloilla










Tunnisteet: , ,